On talvinen päivä. Aurinko paistaa ja pakkasta on pari astetta. Seison Korpikodin portilla.
Lumikasa estää pääsyn pihalle ja kahlaan portin vierestä pihaan.
Postilaatikko nököttää hiljaisena vieressä pitäen sisällään
muutamia mainoksia.
Pysähdyn…
Lumivaippa peittää koko pihan ja siinä näkyy vain muutamia
jäniksen ja oravan jälkiä. Mistä lähden tarpomaan lumessa?
Suoraan pihan poikki vaiko kiertäen pihatietä? Pienen harkinnan ja
pysähtymisen jälkeen päätän mennä oikeaa tietä pitkin. Lunta
on paljon, se vaikeuttaa kulkua ja välillä on pakko pysähtyä
kopistelemaan lumet kengistä.
Siinä se on.
Lumikuorrutuksessaan yli satavuotias vanhus: Korpikoti, joka kätkee
kesällä sisälleen monta tarinaa, juttua, iloa, naurua ja joskus
jopa itkuakin. Nyt se seisoo jähmettyneenä edessäni odottaen, mitä
teen.
Kierrän pihan
puolelle ja nousen lumiset portaat. Aukaisen oven ja pysähdyn.
Hiljaista. Ei kuulu mitään. Astun keittiöön ja lähden kiertämään
taloa ja kerroksia. Kaikki kunnossa. Salin lämpömittari näyttää
samaa astelukua kuin ulkonakin: pakkasta on. Istahdan yläkerran
ikkunan ääreen ja jään ihailemaan ikkunaa. Pakkanen on tehnyt
upeat pitsiset koristeet ikkunaan ja ne näyttävät kuin
taideteokselta. Ikkunan takaa aukeaa metsä ja sen takana jäätynyt
järvi ja rantasauna laitureineen. Niin kaunista ja hiljaista! Tuntuu
kuin haluaisin pysäyttää ajan ja kellon ja vain olla.
Tuolla se on:
kesä! Tuolla lumen alla se on, uinumassa, odottamassa lumien
sulamista ja auringon lämmittämistä. Siellä se on kesä ja
kurssit, rantasaunan maailmanparannuspuheet ja juttelut! Mutta ei
ihan vielä. Vielä on edessä uusi lukukausi, vasta sitten. Havahdun
ja lähden takaisin portille.
Minkä reitin
valitsen: saman minkä tullessa vai uuden ja suoremman. Pysähdyn.
Päätän mennä samaa reittiä ja samoja jalanjälkiä kuin
tullessa…
Uusi vuosi on
kuin puhdas hanki edessämme. Kannattaa aina hetken tuumata ennen
kuin lähtee porskuttamaan ja kahlaamaan sitä. Minkä tien valitsen,
mitä reittejä on tarjolla? Tyydynkö entisiin polkuihin vai
uskallanko rohkeasti kokeilla jotain uutta tietä silläkin uhalla, että edessä on umpikuja?
Mitä minulla on
annettavaa oppilaille? Millaiset voimavarat minulla tällä hetkellä on?
Mihin haluan panostaa? Miten haluan tuunata työni, jotta minulla ja
muilla on hyvä olla? Näitä kysymyksiä on jokaisen hyvä hetkeksi
pysähtyä pohtimaan uuden lukukauden alkaessa. Tärkeintä tässä
opettajan työssä on kuitenkin ajanantaminen toiselle ja aito
kohtaaminen: pysähtyminen päivittäin elämän suurten ja pienten
kysymysten äärelle, olivat ne sitten millaisia tahansa.
Millaisen jäljen
Sinä jätät ihmisiin päivittäin, millaiseen kohtaamiseen Sinulla
on aikaa?
Näillä
ajatuksilla toivotan kaikille oikein hyvää lukuvuotta ja
tervetuloa blogimme pariin!
Pirjo Mertaranta, AOOL:n puheenjohtaja
Kommentit
Lähetä kommentti