Kirjoitetut todistukset, kuihtuneet kukat ja syömättömät suklaalevyt keittiön kaapissa ja alkaneen kesäloman odotukset ja suunnitelmat, ovat varmasti jokaisen opettajan ajatuksissa. Kesälomamoodiin ei pääse heti. Voin hyvin aistia nuo fiilikset koulun loppumisen jälkeen ja sen tyhjyyden tunteen, minkä opettaja kokee.
Samanlaisen luopumisen tunteen kanssa olen elänyt luopuessani liiton hallituspaikasta 15 vuoden ja puheenjohtajuudesta 8 vuoden jälkeen. Työelämää, virkaa lukuun ottamatta, en ole raaskinut jättää, vaikka kolme vuotta sitten jäin eläkkeelle. Miksi? Sitä olen kysynyt monesti itseltäni ja sitä on minulta myös kysytty useasti. Ehkä se, että on saanut enemmän kuin on antanut. Ehkä se, että on saanut kuulua johonkin ja kokea tekevänsä merkityksellistä työtä. Ehkä se on silkkaa itsekkyyttä.
Mitä Alkuopetuksen Opettajainliitto ja Korpikoti on minulle tarjonnut? Kurssien aikana se on tarjonnut lepoa ja virkistystä, uuden oppimista ja mielenkiintoisia keskusteluita saunan lauteilla ja sitä kautta rikastuttanut elämääni töissä ja vapaa-aikana. Toki se on vaatinut uurastusta, aikaa ja ideointia ja paneutumista asioihin, joista ei tietoa ole ollut.
Olen saanut oppia uusia asioita, oppinut tuntemaan mahtavia kollegoita, joista on tullut ystäviä. Päällimmäisenä tunteina on kiitollisuus ja haikeus. Kiitollisuus siitä, että elämän eväsreppuun on kertynyt rutkasti eväitä tulevaisuuteen ja muistoja, joihin voi palata.
”Hymyhuulin näin lausukaamme näkemiin, eipä haittaa se silmä
peittyy kyyneliin, sillä tietää ei voine kenkään päällä maan, missä ja
milloinka taasen tavataan!”
Pirjo Mertaranta
eläkeläinen v:sta 2019
Kommentit
Lähetä kommentti